Pienen, neliviikkoisen suloisuuden nukkuessa päiväunia riippukehdossaan ajattelin kirjoitella vanhemmuuden mukana tuomista peloista ja epävarmuudesta. 

Äitiys tuntuu ihanalta ja luonnolliselta, vaikka se on tuonut mukanaan uusia tunteita ja pelkoja. Hengittääkö vauva? Entä jos joku kerta vauva ei aamulla enää olekaan hengissä ja itse on vain nukkunut vieressä huomaamatta, että pieni on lakannut hengittämästä? Entä jos joku vie vauvan talomme terassilta hänen nukkuessaan rauhaisaa unta vaunuissaan? Entä jos vauva sairastuu vakavasti ja joutuu sairaalaan? Entä jos en olekaan hyvä äiti ja minun takiani vauvalle muodostuu ongelmia? Entä jos vauva ei tunne oloaan turvalliseksi ja rakastetuksi kanssani? Tällaiset asiat pyörivät mielessä päivittäin. Osa on jopa pelon asteella ja osa on epävarmuutta omasta itsestään. Tiedän, että tuntemukseni ja pelkoni ovat varsin yleisiä tuoreille vanhemmille, mutta se ei poista niiden kalvavuutta mihinkään. Tiedän myös, että todennäköisimmin vauvalleni ei tapahdu mitään ja olen riittävän hyvä äiti, mutta silti pelot ja epävarmuus vaivaavat. 

Rakastan pientä tuhisijaani niin paljon.