Otsikossapa se kysymys tulikin. Minäkin haluaisin joskus vain jäädä sänkyyn makaamaan, vaikka en välttämättä nukkuisikaan. Mutta ei. Tällaista ihmettä, että voisin vain pötkötellä aamulla sängyssä pitkään - ehkäpä jopa kahdeksaan asti eli huiman pitkään - ei ole tapahtunut tytön syntymän jälkeen (no joo, joskus harvoin tyttö saattaa nukkua kahdeksaan, mutta silloin on ollut muuten tosi levoton yö syömisten tai milloin minkäkin takia, joten eipä paljon mieltä lämmitä). Mies sen sijaan kyllä saa pötkötellä ihan rauhassa - eihän hän edelleenkään edes pääasiallisesti nuku kanssamme. Viime yön nukkui ja silti se olin taas minä, joka tytön kanssa nousee. Tietenkin. 

Siinäpä aamun aatokset.