Nyt kun tyttö on päiväunilla, niin ehdin vielä purkaa tänne viime päivien ajatuksia asiasta, joka ei onneksi aivan lähiaikoina ole vielä ajankohtainen, mutta on kuitenkin sen verran iso asia, että ollaan vaihtoehtoja jo alettu miettiä. Puhun siis otsikon mukaisesti päivähoidosta. Päivähoito on meidän kohdalla ajankohtaista todennäköisesti joskus keväällä eli vielä on jonkin verran aikaa, mutta hoitopaikkoja on ajoissa kuitenkin haettava, joten...

Minulla ei ole siis tällä hetkellä työpaikkaa, johon palata, sillä määräaikainen työsuhteeni päättyi ollessani äitiyslomalla. Olen kuitenkin aiemmin ollut kovasti sitä mieltä, että en pitkään jaksa kuitenkaan olla kotona, vaan menen töihin suhteellisen nopeasti äitiysloman jälkeen - siis jos töitä minulle olisi. No, nyt näyttäisi siltä, että vanhassa työpaikassani olisi todennäköisesti töitä tarjolla tuolta vuodenvaihteesta alkaen ja minua sinne kovasti haluttaisiin, kun eilen jo soittelivat ja kyselivät olisinko mahdollisesti käytettävissä. Kerroin olevani, mutta tietenkään mitään tarkempaa ei ole sovittu tai luvattu kummaltakaan puolelta. Meillä oli kuitenkin aiemmin puhetta miehen kanssa, että joskus tuolloin vuoden vaihteessa alan töitä etsiä ja menen töihin, jos niitä löytyy. Äitiyslomani päättyy joulukuun puolen välin tienoilla...

Työt olisi tietenkin ihan positiivista monessakin mielessä, mutta ahdistaa ajatus pienen lapsen päivähoitoon laittamisesta - ja millaiseen päivähoitomuotoon tyttö olisi ylipäätään paras laittaa? Suunnitelmissa olisi, että mies jäisi alkuvuodesta isyysvapaalle, jota on mahdollista käyttää vielä kuusi viikkoa, ja pitäisi tämän jälkeen vuosilomia ja olisi tarvittaessa vielä muutaman viikon hoitovapaalla, jotta tyttöä ei tarvitsisi laittaa hoitoon ennen kuin hän täyttää vuoden. Eilen mies jo soitteli varhaiskasvatuksesta vastaavalle koordinaattorille ja kyseli, millaiset mahdollisuudet kotikaupungissamme on saada lapsi esimerkiksi ryhmäpäiväkotiin tai perhepäivähoitoon, joista kumpikaan vaihtoehto ei tuntuisi niin pahalta kuin varsinainen päiväkoti, mutta mahdollisuudet eivät ole kovin hyvät, koska aivan pieniä lapsia ei voi samassa ryhmässä olla hoitajamäärien takia kovinkaan paljoa ja paikat ovat aika kysyttyjä. Koordinaattori kertoi, että lähipäiväkodissamme on pienten ryhmä (siis 1-3-vuotiaille) ja sinne tyttö olisi mahdollista saada melko varmasti. Mutta se on päiväkoti. Ehtiikö päiväkodissa, jossa on isot ryhmät, hoitajat antaa tarpeeksi huomiota pienille, sitä kaipaaville, lapsille?

Äitini on ollut joskus päiväkodissa töissä ja kysyin häneltä onko päiväkodit ihan kamalia paikkoja. Äiti, joka on pienten lasten kotihoidon kannalla, sanoi, ettei ainakaan se päiväkoti, jossa hän oli, ollut lainkaan kamala. Sanoiko hän tämän vain lohduttaakseen minua vai onko hän oikeasti sitä mieltä? En tiedä. Älkää ymmärtäkö niin, että pitäisin päiväkoteja ylipäätään pahoina ja kamalina, koska en todellakaan ole sitä mieltä. En vain tiedä, onko ne hyviä paikkoja noin pienille lapsille...

image-normal.jpg

Meillä olisi toki se onni, että tytön hoitopäivistä ei tulisi tyypillisiä noin 9 tunnin hoitopäiviä, koska meillä olisi molemmilla joustava työaika. Suunnitelmissa olisikin, että minä menisin töihin jo seitsemäksi ja mies vasta yhdeksäksi, jolloin mies veisi tytön hoitoon ja minä taas hakisin hoidosta kolmen jälkeen. Tällä konstilla työmatkoineen voitaisiin saada todennäköisesti pidettyä tytön hoitopäivä 7 tuntisena, joka on jo hieman siedettävämpi aika pienelle kuin tuo 9 tuntia. Mutta paljon se on silti...

Tulevastahan ei nyt tosiaan vielä paljon voi mitään varmaksi sanoa, mutta tällä hetkellä ahdistaa ajatus siitä, että pieni lapsi pitää laittaa hoitoon ja ehkäpä vielä enemmän ahdistaa se, että joutuu olemaan päivittäin erossa noin kauan omasta lapsestaan... Aikaa tuonne kevääseen on ja tyttö ehtii kasvaa vielä paljon siihen mennessä, joten en voi yhtään aavistaa, mitkä fiilikset itselläni on myöhemmin.. Nyt alan kuitenkin pikku hiljaa totuttaa tyttöä enemmän muihin lapsiin ja ihmisiin, kun vauvakerho ja perhekahvilat alkoivat taas, joten suunnitelmissa olisi yrittää käydä alkuviikosta aina vauvakerhossa leikkimässä muiden vauvojen kanssa (joita tosin nyt ensimmäisellä kerralla tällä viikolla oli kerhossa meidän lisäksi vain yksi) ja loppuviikosta yritän sitten käydä tytön kanssa perhekahvilassa, jossa on myös isompia lapsia ja sitä myöten myös enemmän ääntä. Siihen kuitenkin olisi tyttösenkin totuttava, jos hoitoon on myöhemmin menossa....

Jos nyt joku sattui lukemaan tätä postausta ja on itse laittanut/laittaa lapsensa pienenä hoitoon, olisi kiva kuulla kokemuksia siitä, miten lapsi asiaan sopeutui ja miten itse asiaan sopeuduit tai jos lapsi on vasta menossa hoitoon, niin miltä se sinusta tuntuu?