Mies kysyi tänään, että mikä tai mitkä hetket menneessä kesässä oli mielestäni parhaita (kun tyttöä ei saanut sanoa). Kysymys hämmensi minua suuresti, koska vastausta piti miettiä pitkään. Ja tästä seurasi ahdistus. Eikö kesässä ollut mitään hyvää? Tai edes jotain sellaista, joka olisi jäänyt mieleen... Ennen kesään kuului lukuisia kivoja automatkoja Suomessa ja mukavia uusia paikkakuntia. Ei tänä kesänä. Ennen kesään kuului kahdenkeskistä aikaa ja rentoja hetkiä kesäiltaisin. Ei tänä kesänä. 

Ennen oli ennen ja nyt on nyt. Vaikka ensin meinasi ahdistus iskeä, tajusin kuitenkin pian, että mitään en vaihtaisi pois. Olen noiden hetkien tilalle saanut jotain uutta ja ihmeellistä, ihanan pienen ihmisen, joka on jo nyt niin suuri persoonallisuus. Tyttäreni on parasta mitä elämässäni on :)