Kun tuo tyttö tuntuu kasvavan, kehittyvän ja oppivan huimaa vauhtia, huomaan jo ikävöiväni pikkuvauva-aikaa, vaikka siinä olikin omat ongelmansa esimerkiksi imetyksen suhteen. Ja olen kyllä hyvin iloinen myös siitä, että tyttö on jo niin iso, kun hänen touhujaan on hauska seurata ja on ilo myös "keskustella" tuon pienen höpöttäjän kanssa. Mutta kun meillä ei ole enää sitä pientä nyyttiä, joka tuhisee sylissä. Sitä pientä ja avutonta ihmistä - on hieman isompi ja vähän vähemmän avuton ihminen. Tyttö ei tuosta enää pikkuvauvaksi muutu enkä tiedä saanko enää koskaan toista pikkunyyttiä syliini. Olo on haikea, vaikka nautinkin myös nykyisestä tilanteesta ja kasvavasta tytöstäni.