Tässä nyt on tullut jonkin sortin blogihiljaisuutta vietettyä, kun on tuntunut siltä, ettei yksinkertaisesti ole ollut aikaa kirjoittaa. Toisaalta on myös tuntunut siltä, etten ole saanut mitään ajatusta jäsenneltyä tekstin muotoon asti. Mutta koetetaan taas saada jotain tekstiä aikaiseksi...

veera.jpg

Viikko sitten aloitin työt. Olin odottanut tuota päivää jännityksellä. Miten minä pärjään erossa tytöstä kokonaisen työpäivän ajan? Miten tyttö ja isä pärjäävät kotona? Miten jaksan töissä, kun yöt ovat mitä ovat... Ensimmäisenä aamuna tyttö ei ehtinyt edes herätä ennen kuin lähdin bussille kello seitsemän (on muuten varsin harvinaista, että ei ollut tähän mennessä vielä herännyt). Minulle tuli kotoa lähdettyä itku, kun en ehtinyt tyttöä nähdä enkä näin ollen myöskään päivän ajaksi hyvästellä. Työpäivä meni osaltani varsin hyvin, vaikka välillä ikävä meinasikin vaivata suuresti ja itkukin meinasi herkimmillä hetkillä tulla. Lähdin kuitenkin kotiin normaalia hieman aikaisemmin (kiitos liukuvan työajan), kun en malttanut ihan kokonaista päivää ensimmäisenä päivänä olla. Kotiin tullessa vastassa oli hiukan itkuinen tyttö, joka kuitenkin hymyili iloisesti minut nähdessään. Tyttö oli toisten päiväunien jälkeen ollut hieman itkuisempi ja mitä ilmeisemmin oli alkanut tuolloin ikävöimään, koska itkut loppuivat siihen, kun tulin kotiin. Muutoin kotonakin oli sujunut onneksi hyvin. Illan tyttö oli hyvin vahvasti kiinni minussa ja nukahtaakin halusi syliin, vaikka yleensä nukahtaa omaan sänkyynsä.

Viikon mittaan päivät sujuivat hyvin saman kaavan mukaisesti kuin ensimmäinenkin päivä eli ikävä iskee toisten päiväunien jälkeen, mutta tuolloin ei olekaan pitkä aika enää siihen, että olen jo kotona. Iltaisin tyttö ei ole ehkä enää ihan niin tiiviisti kiinni minussa kuin parina ensimmäisenä päivänä, mutta yöunille nukahtamiset on viime viikosta alkaen vaikeutuneet. Liekö sitten syynä tämä uusi tilanne? Kuitenkin vaikuttaa siltä, että minun töihinpaluuni meni kaikkien meidän osalta (sekä minun, tytön että miehen) varsin hyvin, joten eiköhän tästäkin selvitä ja tilanteeseen totuta. Onneksi tyttö saa olla maaliskuuhun asti vielä isin kanssa kotona ennen kuin aloittaa päivähoidon. Sitten onkin taas uuden opettelemista...

veera1.jpg

Töihin lähtö aamuisin on muuten nyt ihan kivaa, kun tyttö oppi viime viikolla yhtäkkiä vilkuttamaan, niin toinen niin suloisesti aina aamuisin vilkuttaa äidille <3