Eilen ahdisti ja lujaa. Ahdistaa vieläkin, mutta ei onneksi ihan yhtä paljon. Tunnen olevani kodin vanki. Ja ei, en missään nimessä ole kyllästynyt olemaan tytön kanssa kotona enkä olisi mieluummin töissä kuin kotona, mutta tämä jumalaton helle sulkee meidät melkein neljän seinän sisään. Ulkona voi olla oikeastaan ainoastaan sen verran kuin pihalta löytyy varjoa. Aamulla ja illalla voi aivan minilenkin heittää vaunuilla, kun ei ole vielä ihan liian kuuma, mutta siinäpä se sitten onkin. Toki tiedän, että kyllähän tuolla monikin liikkuu vaunujen kanssa ympäriinsä, mutta itse en kyllä viitsi tyttöä turhaan helteellä ja paahteella kiusata. Niinpä ollaan siis kotona. Ja se ahdistaa. Ei mulla hirvee hinku minnekään kaupungille ole, mutta edes lenkille. Ja ennen kaikkea, että olisi vapaus tehdä mitä haluaa. Mutta ei, typerä helle  vangitsee meidät kotiin. Ja mieskin palasi taas lomalta töihin.

Tänään olen yrittänyt hieman paikata eilistä laiskuutta ja oon siivonnut vaatekaapin, tiskannut, pyykännyt ja tehnyt ruokaa. Olen myös kerännyt vattuja marjapiirakkaa varten ja leiponut sen marjapiirakan. Pitäisi vielä jossain vaiheessa saada aikaiseksi laitettua nettiin tytön pieniä vaatteita myyntiin ja siivottua tämä talo loppuun, kun huomenna tulee vieraita (kiitos ihanalle ystävälleni perheineen että tulevat - hieman piristystä). Nyt alan olla aika poikki, kun oon koko päivän siis oikeastaan touhunnut.

Tyttö yllätti tässä parina päivänä ja nukkui noin 1,5h päiväunet ja erehdyin luottamaan siihen tänäänkin. Nukkuihan se tänäänkin päiväunia, mutta ainoastaan niitä noin puolen tunnin pätkiä. Kuvittelin viettäväni omaa aikaa pidempien päikkäreiden aikana - turha toivo siis.